← Paluu hevoslistaukseen

Eyamoor Demelza

VIR MVA Ch, KTK-II
Eyamoor Demelza, “Esme“, VH20-104-0026
Shirehevostamma, 180cm, ruunikko
Syntynyt 09.04.2020 (30-vuotias), kasvattaja Mrs R. Parker (evm)
Omistaa Mari H (VRL-05704)
ko. Helppo C, noviisi valjakko, valjakkoajo
Kuva © VV

"The wagon rests in winter, the sleigh in summer, the horse never."

Esme elää sananlaskun mukaisesti. Hieman vakavamielinen, tuiman oloinen tamma ottaa työnsä äärettömän vakavasti tehden kaiken ohjastajansa pyytämän mukisematta, tunnollisesti sekä selkeästi ylpeyttä tuntien. Kiitossana yhdessä rapsutusten kera, kenties vielä kuiva leipäpalakylkiäisiksi, tuntuvat riittävän Esmen tyytyväisyyden eteen. Se on selkeästi yhden ihmisen hevonen, omistajansa eteen loputtomiin työskentelevä sisupussi. Vieraiden kanssa viileän etäisen kohtelias jäärouva käyttäytyy asiallisesti tehden kaiken pyydetyn, joskin ilman sitä selkeää tunteen paljoa, mikä sen olemuksessa on omistajansa kanssa työskennellessä.

Karsina on ehdottomasti Esmen valtakunta, jossa kukaan ylimääräinen ei vietä turhia aikoja. Tamma hoidetaankin aina muualla, karsinassa tehdään vain ehdoton minimi. Oman tilan aggressiivisesta puolustamisesta ei ole kyse, karsina vain on niitä harvoja paikkoja, joissa Esme aidosti rauhoittuu, ottaa rennosti, palautuu töistä. Tarhassa sekä laitumella tamma toki rentoutuu myös, mutta ulkoillessaan se tarkkailee ympäristöään sekä muita hevosia aivan eri tavalla kuin tallissa. Karsinassa ollessaan Esme ei tunnu välittävän, vaikka seinänaapuri miten kiljuisi takaseinää potkien; ei kiinnosta, hän rentoutuu nyt. Ulkona kiljuva potkuri saisi välittömästi Esmen huomion.
Hellää hörinää tai kontaktin ottamista joutuu odottamaan pitkään, eikä välttämättä koskaan saa niitä, ainakaan tältä daamilta. Esme säästää hyvin harvat hellyydenosoituksensa omistajalleen tai varsoilleen, eikä aina jälkikasvulleenkaan; tamma on melkoisen tiukka emä, oikea rautarouva. Se kuitenkin käyttäytyy aina korrekti, seisten hyväryhtisenä, arvokkaana kuin aristokraatti, nostaen jalkansa, avaten suunsa ja tehden muutenkin kaiken pyydetyn säntillisesti ilman vastaväitteitä. Kaikin puolin helppo, hyvä käsitellä, hoitaa, valjastaa, taluttaa sekä lastata. Myös matkustajana Esme käyttäytyy mallikkaasti aiheuttamatta huolta, saati harmaita hiuksia, kellekään.

Mielikuva väkivahvasta, periksiantamattomasta kylmäverityöhevosesta istuu Esmen mainiosti. Tamman ilmekään ei värähdä, vaikka sen perässä olisi reen sijasta niittokone, tai kärrylenkin varrella olisi tavanomaista enemmän elämää vaikkapa hyvin lähelle ihmistä uskaltautuvien ketunpoikien muodossa. Töitä tehdessään tamma keskittyy vain ja ainoastaan oleellisiin asioihin, ja taitaapa se muutenkin olla niin vakava, ettei se paljoa vieraita eläimiä ihastelisi tai ihmettelisi, tai viitsisi reagoida äkillisesti itkevään sylivauvaan paheksuvaa tuhahdusta suuremmin. Esme kyllä huomioi ympäristönsä, ettei kävele mihinkään pahki tai tallo jaloissaan pörrääjiä.
Niin työ- kuin valjakkoajossa tamma suorittaa pilkuntarkasti, tietäen, miten säästellään voimia ja missä kohtaa suoritusta laitetaan niin sanotusti suurempi vaihde päälle. Koulukoe ei välttämättä ilmennä herkkää runollisuutta, jollaista hevosen liike parhaillaan on. Liikkeistä tai ajetuista teistä on kuitenkin hankala löytää teknisiä vikoja, eikä niitä muuten löydy tarkkuuskokeesta tai maratonin estealueiltakaan, ellei ohjastaja aja harhaan. Esme on virheettömyydessään miltei yliluonnollinen. Myöskään työajosuorituksista, oli laji mikä hyvänsä, tamma tekee hyvin vähän jos ollenkaan virheitä. Sisullaan, voimillaan sekä erinomaisella vetotekniikallaan se saa erityisesti kuormanvedossa kaikkien huomion. Näillä teräshermoilla sekä työmoraalilla suorituspaikalla tai tilanteella ei ole väliä, Esme tekee samaa mahdollisimman täydellistä, vähän tiukkapipoistakin suoritusta niin kotona kuin kilpailuissa.

Kaikessa miltei jurouteenkin yltävässä vakavamielisyydessäänkin Esme on uskomattoman hieno hevonen, kunhan sen mielenmaisemaa oppii ymmärtämään. Se on rehellinen, kuuliainen, ehdottoman yhteistyöhaluinen ja rohkea hevonen, todellinen ihmisen paras ystävä.

Luonteesta kiitos Lissu T.!


Kuvat © VV

Sukuselvitys

i. Arundale Tórin
shire, 190cm, evm
ii. Corfort Arthur
shire, 187cm, evm
iii. Uthred IV
shire, 189cm, evm
iie. Corfort Caitriona
shire, 170cm, evm
ie. Arundale Ravénna
shire, 179cm, evm
iei. Fionn Finnley
shire, 180cm, evm
iee. Arundale Mórna
shire, 172cm, evm
e. Eyamoor Davina
shire, 180cm, evm
ei. Conalm Ives
shire, 186cm, evm
eii. Lochlainn
shire, 185cm, evm
eie. Edna Ives
shire, 176cm, evm
ee. Eyamoor Diana
shire, 180cm, evm
eei. Phelan
shire, 181cm, evm
eee. Eyamoor Deirdre
shire, 179cm, evm
t. Pennine Moor syntynyt 10.04.2022 isä Lord Jamie Gray KTK-II
t. Darlington Abbey syntynyt 03.03.2022 isä Branta Bernicla Ei saavutuksia
t. Rowella Lime syntynyt 06.01.2022 isä Rowan Limerick KTK-II
o. Warleggan's Aidan syntynyt 10.11.2021 isä Fernmoor Alvin Ch, KTK-II


Saavutukset

✩ Myönnetty VIR MVA Ch arvonimi 10/2021
✩ Palkittu KTK-II palkinnolla Hevosten kantakirjaustilaisuudessa 12/2021 pistein 18 + 17 + 18 + 18 = 71p.
✩ Saavuttanut 3. sijan Käyttöajo-luokassa TYH:n Syysmestaruuskilpailussa 10/2021
✩ Saavuttanut 2022 Käyttöajon kevätmestari tittelin TYH:n Kevätmestaruuskilpailuissa 04/2022
✩ Saavuttanut 2. sijan Metsäajo-luokassa TYH:n Kevätmestaruuskilpailuissa 04/2023
✩ Saavuttanut 3. sijan Veto-luokassa TYH:n Kesämestaruuskilpailuissa 07/2023


Kilpailut

NJ - Näyttelyt
24.07.2021 - Kutsu - Raskaat kylmäveriset tammat - LKV, BIS4, MVA-SERT - pt. Lissu T.
26.04.2021 - Kutsu - Harvinaiset hevoset - irtoSERT - pt. Jannica
21.02.2021 - Kutsu - Harvinaiset hevoset - irtoSERT - pt. Lissu T.
19.02.2021 - Kutsu - Harvinaiset hevostammat - irtoSERT - pt. vibaja
28.01.2021 - Kutsu - Harvinaiset kylmäveriset - BIS3, MVA-SERT - pt. Terhi
Ominaisuuspisteet
Kuuliaisuus ja luonne: 564.46 p.
Tarkkuus ja ketteryys: 977.8 p.
VVJ:n porrastetuissa tasolla 4/3 (1542.26 p.)

TYH - Työhevoskilpailut (49 sij.)
30.07.2023 - Kutsu - Veto - 3/44
30.04.2023 - Kutsu - Metsäajo - 2/10
30.04.2022 - Kutsu - Käyttöajo - 1/8
28.10.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 3/13
26.10.2021 - Kutsu - Kyntö - 1/23
26.10.2021 - Kutsu - Metsäajo - 4/17
25.10.2021 - Kutsu - Veto - 2/17
25.10.2021 - Kutsu - Kyntö - 4/17
23.10.2021 - Kutsu - Veto - 2/17
23.10.2021 - Kutsu - Veto - 1/22
23.10.2021 - Kutsu - Metsäajo - 4/22
22.10.2021 - Kutsu - Veto - 1/17
22.10.2021 - Kutsu - Metsäajo - 2/17
22.10.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 3/17
21.10.2021 - Kutsu - Kyntö - 2/23
20.10.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 1/23
15.10.2021 - Kutsu - Veto - 3/11
15.10.2021 - Kutsu - Kyntö - 2/11
15.10.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 2/11
14.10.2021 - Kutsu - Kyntö - 5/32
22.08.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 5/24
13.08.2021 - Kutsu - Metsäajo - 5/35
12.08.2021 - Kutsu - Käyntikoe - 4/25
11.08.2021 - Kutsu - Veto - 3/34
30.07.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 1/32
25.07.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 2/24
23.04.2021 - Kutsu - Veto - 6/44
23.04.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 2/44
17.04.2021 - Kutsu - Käyntikoe - 1/22
16.04.2021 - Kutsu - Metsäajo - 4/30
15.02.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 2/40
14.02.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 1/40
13.02.2021 - Kutsu - Kyntö - 3/43
13.02.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 4/40
17.01.2021 - Kutsu - Veto - 2/22
17.01.2021 - Kutsu - Kyntöajo - 1/17
17.01.2021 - Kutsu - Kyntö - 5/39
15.01.2021 - Kutsu - Veto - 3/22
10.01.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 4/24
08.01.2021 - Kutsu - Veto - 1/27
07.01.2021 - Kutsu - Kyntö - 2/28
07.01.2021 - Kutsu - Metsäajo - 5/31
07.01.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 3/24
06.01.2021 - Kutsu - Veto - 2/27
06.01.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 3/24
05.01.2021 - Kutsu - Kyntö - 3/14
04.01.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 1/14
01.01.2021 - Kutsu - Käyttöajo - 2/14
18.12.2020 - Kutsu - Kyntö - 4/42
VVJ - Valjakkoajo (44 sij.)
26.03.2023 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 4/19 (Keilakunkku)
24.03.2023 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 2/23 (Keilakunkku)
31.05.2022 - Kutsu - Noviisi yhdistetty - 1/65 (VVJ-Cup)
25.03.2022 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 3/44 (Keilakunkku)
27.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 7/50
26.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 7/50
25.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 7/50
25.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 6/50
23.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 7/50
20.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 2/40
19.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 1/39
18.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 2/40
18.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 6/40
17.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 1/39
16.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 5/39
16.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 4/40
14.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 6/38
14.03.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 6/40
12.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 2/38
11.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 3/40
10.03.2021 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 2/40
08.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 6/40
07.03.2021 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 1/40
07.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 6/40
07.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 3/40
06.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 4/38
01.03.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 1/40
20.02.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
19.02.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 1/40
19.02.2021 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 4/30
19.02.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 2/30
18.02.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 1/40
18.02.2021 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 3/30
14.02.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 5/30
12.02.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 4/30
30.01.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 1/50
27.01.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 5/50
24.01.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 5/40
22.01.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 5/40
22.01.2021 - Kutsu - Noviisi tarkkuuskoe - 6/40
21.01.2021 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 7/50
17.01.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 1/50
15.01.2021 - Kutsu - Noviisi koulukoe - 4/50
11.01.2021 - Kutsu - Noviisi kestävyyskoe - 7/50

Päiväkirja ja valmennukset

Päiväkirjamerkintä 00.00.0000

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ac feugiat sed lectus vestibulum mattis ullamcorper. Ultrices neque ornare aenean euismod elementum. In cursus turpis massa tincidunt dui ut ornare lectus sit. Interdum velit euismod in pellentesque massa. Quis lectus nulla at volutpat diam. Eget lorem dolor sed viverra ipsum nunc. Aliquam ut porttitor leo a diam sollicitudin tempor. Nunc mi ipsum faucibus vitae aliquet nec. Vivamus at augue eget arcu dictum varius duis. Aliquam sem et tortor consequat. Pellentesque eu tincidunt tortor aliquam nulla. Dignissim diam quis enim lobortis. Vitae elementum curabitur vitae nunc sed velit.

TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN   ULKOASU © PIXABAY, GOOGLE FONTS, NIKKI